Siirry sivusisältöön

Olos - hiihtokeskus

Olostunturilta löytyy kaikki mitä lomaltasi kaipaat; saat sopivassa suhteessa yksityisyyttä, seuraa, hyvin hoidetuttuja ulkoilualueita; rinteet, maastoladut ja reitit, näiden lisäksi saat myös tasokkaimmat majoituspaikat tunturimaisemineen. Voikohan paremmasta enää haaveilla - Tule kokemaan nämä elämykset paikanpäälle Olokselle!

Olostunturi sijaitsee Muonion kunnassa, ja se onkin keskeisin tunturi ja laskettelukeskus. Latuverkoston pohjat toimivat kesäisin patikointireitteinä, joten ulkoilmasta saa kaiken irti myös sulan maan aikaan! Oloksen ladut kulkevat vaihtelevasti tunturien ja järvien upeissa maisemissa. Olos on tunnettu ensilumen laduistaan, jotka ovat käytössä jopa ennen, kuin ensilumikaan on satanut maahan! Pohjattuja ensilumenlatuja löytyy alkutalvesta 60 km mitalta. Olos on panostanut paljon varsinkin urheilijoiden harjoituspaikkoihin: toisin sanoen maailman parhaille hiihtäjille on luotu parhaat harjoitteluolosuhteet. Lisäksi tunturissa on ns. lämpölatu / maisemalatu, joka kulkee aivan tunturin puurajassa, jossa pakkanen laskee vain harvoin alle  -18 asteen. Harjoittelu on siis mahdollista lähes aina! Valaistuja latujakin löytyy 30 km mitalta. Ampumahiihtäjien harjoittelupaikaksi löytyy maailman suurin ampumastadion (40 paikkaa) tykkiladulla. Majoitus, voiteluhallit ja kovatasoinen latuverkosto takaa loistavat puitteet onnistuneille treeneille. Parhaat tulokset ponnistetaan Oloksen kultaladuilla. Kaikkiaan alueella kulkee yli 200 km latuverkostoa!

Olokselta löytyy myös erikoisuuksia. Oloksen huipulla hyrrää viisi tuulimyllyä, joiden sähköntuotanto vastaa jopa 1300 kerrostaloasunnon vuosikulutusta! Tuulimyllyjen lisäksi tunturilaki antaa kasvupaikan karvamaksaruoholle, joka on suojeltu kasvi ja ainoa laatuaan koko Suomessa. Oloksen luonto antaa ihmetystä kerrakseen!

Muoniolla on aktiviteettien lisäksi mahdollisuus tutustua sen rikkaaseen kulttuuriin, maisemiin ja historiaan. Kansallispuisto ja eteläisen Muonion Pakasaivo ovat hyviä esimerkkejä jääkauden aikaisista luonnonmuutoksista ympäristössä. Talvikalan ja tervan aikaisista matkoista on nähtävillä vielä mm. Keimiönniemen kalapirtit. Muoniolla on panostettu historian lisäksi voimakkaasti myös taiteen aloihin. Täällä on nähtävillä upeita maalauksia, valokuvia ja käsitöitä tunnetuilta suomalaisilta taiteilijoilta. Myös musiikin rooli on vahva ja sen voi kuulla harmonikan soittona tapahtumissa ja kansalaisjuhlissa. Täältä ovat tulleet myös monet Kultaisen Harmonikan mestarit.

Majoitus Olos

Olokselta löytyy majoitusta niin mökeistä, luksushuviloista perustasoisiin hirsimökkeihin, kuin paritalo- ja hotellihuoneista sviitteineen niitä kaipaaville! Lomarenkaalta löytyy majoitusta halutessasi aivan rinnekeskuksen tuntumasta, tai kauempaa omasta rauhastaan tunturien kainaloista; sinä päätät millaisen loman haluat! Tutustu Lomarenkaan vuokramökkivaihtoehtoihin ja tee varaus kätevästi verkkokaupastamme!

14509, KUKSA

MuonioLappiOlos

Asiakkaiden antama tähtiluokka 4.0 (Perustuu 21 arviointiin)

2 + 3 henkilöä, 50m2
1 makuuhuonetta, hiihtokeskus 1.6 km

14137, HUITSIN NEVADA

Kangosjärvi, MuonioLappiOlos

Asiakkaiden antama tähtiluokka 4.8 (Perustuu 19 arviointiin)

4 henkilöä, 74m2
2 makuuhuonetta, hiihtokeskus 22 km

15146, ÄKÄSJÄRVEN LOMAMÖKIT 2

MuonioLappiOlos

Asiakkaiden antama tähtiluokka 4.0 (Perustuu 13 arviointiin)

4 + 4 henkilöä, 100m2
1 makuuhuonetta, hiihtokeskus 16 km

8575, ÄKÄSJÄRVEN LOMAMÖKIT 3

MuonioLappiOlos

Asiakkaiden antama tähtiluokka 3.9 (Perustuu 64 arviointiin)

2 + 5 henkilöä, 100m2
1 makuuhuonetta, hiihtokeskus 16 km

8576, ÄKÄSJÄRVEN LOMAMÖKIT 1

MuonioLappiOlos

Asiakkaiden antama tähtiluokka 3.7 (Perustuu 47 arviointiin)

3 + 5 henkilöä, 140m2
2 makuuhuonetta, hiihtokeskus 16 km

10416, OLOSKAMMI 5

MuonioLappiOlos

Asiakkaiden antama tähtiluokka 3.6 (Perustuu 55 arviointiin)

3 + 2 henkilöä, 65m2
2 makuuhuonetta, hiihtokeskus 0.2 km

Kohde lähialueelta

4777, YLLÄSTAR 1 AS 208 (la-la)

ÄKÄSLOMPOLO, KolariLappiYlläs

Asiakkaiden antama tähtiluokka 3.0 (Perustuu 1 arviointiin)

4 + 2 henkilöä, 44m2
1 makuuhuonetta, hiihtokeskus 2.5 km

Kohde lähialueelta

14131, YLLÄSKURU D 2

Äkäslompolo, KolariLappiYlläs

Asiakkaiden antama tähtiluokka 4.0 (Perustuu 13 arviointiin)

4 + 4 henkilöä, 63m2
2 makuuhuonetta, hiihtokeskus 4 km

Kohde lähialueelta

12439, SIMEONI

Äkäslompolo, KolariLappiYlläs

Asiakkaiden antama tähtiluokka 4.3 (Perustuu 19 arviointiin)

4 henkilöä, 58m2
2 makuuhuonetta, hiihtokeskus 2.8 km

Kohde lähialueelta

7910, KELOSAAJO

Raattama, KittiläLappiPallas

Asiakkaiden antama tähtiluokka 3.7 (Perustuu 48 arviointiin)

3 + 3 henkilöä, 70m2
2 makuuhuonetta, hiihtokeskus 22 km

Kohde lähialueelta

800700, KELONILI

ÄKÄSLOMPOLO, KolariLappiYlläs

Asiakkaiden antama tähtiluokka 4.0 (Perustuu 54 arviointiin)

8 henkilöä, 157m2
3 makuuhuonetta, hiihtokeskus 5 km

Kohde lähialueelta

10974, VÄINÖLÄ

Särkijärvi, MuonioLappiPallas

Asiakkaiden antama tähtiluokka 4.0 (Perustuu 58 arviointiin)

1 + 1 henkilöä, 40m2
1 makuuhuonetta, hiihtokeskus 8 km

Kohde lähialueelta

14668, VENUSKUKKULA

Äkäslompolo, KolariLappiYlläs

Asiakkaiden antama tähtiluokka 3.8 (Perustuu 8 arviointiin)

2 + 2 henkilöä, 40m2
1 makuuhuonetta, hiihtokeskus 6.2 km

Kohde lähialueelta

6590, AIHKI c/o Villa Armas 50

Äkäslompolo, KolariLappiYlläs

Asiakkaiden antama tähtiluokka 4.1 (Perustuu 23 arviointiin)

4 + 2 henkilöä, 59m2
2 makuuhuonetta, hiihtokeskus 3 km

Kohde lähialueelta

804534, SAPARA C10

ÄKÄSLOMPOLO, KolariLappiYlläs

Asiakkaiden antama tähtiluokka 3.8 (Perustuu 29 arviointiin)

2 + 4 henkilöä, 53m2
1 makuuhuonetta, hiihtokeskus 4.5 km

Kohde lähialueelta

7128, YLLÄSTAR 3 AS 604

Äkäslompolo, KolariLappiYlläs

Asiakkaiden antama tähtiluokka 3.9 (Perustuu 48 arviointiin)

2 + 2 henkilöä, 36.5m2
hiihtokeskus 2.5 km

Kohde lähialueelta

830406, VASKOOLIHIPPU A

ÄKÄSLOMPOLO, KolariLappiYlläs

Asiakkaiden antama tähtiluokka 4.0 (Perustuu 29 arviointiin)

2 + 4 henkilöä, 51.5m2
1 makuuhuonetta, hiihtokeskus 5.7 km

Kohde lähialueelta

830617, YLLÄKSEN TUNTURIHONKAMAJA A 1

ÄKÄSLOMPOLO, KolariLappiYlläs

Asiakkaiden antama tähtiluokka 3.8 (Perustuu 64 arviointiin)

2 + 2 henkilöä, 45m2
1 makuuhuonetta, hiihtokeskus 6 km

Kohde lähialueelta

804399, KUERKARTANO 2/SULO

ÄKÄSLOMPOLO, KolariLappiYlläs

Asiakkaiden antama tähtiluokka 3.3 (Perustuu 9 arviointiin)

4 henkilöä, 62m2
1 makuuhuonetta, hiihtokeskus 5.8 km

Kohde lähialueelta

16140, JÄNKÄLUPPO 2

Äkäslompolo, KolariLappiYlläs

2 + 2 henkilöä, 40m2
1 makuuhuonetta, hiihtokeskus 6 km

Kohde lähialueelta

8553, YLLÄSTAR 3 AS 505

Äkäslompolo, KolariLappiYlläs

Asiakkaiden antama tähtiluokka 4.0 (Perustuu 43 arviointiin)

2 + 2 henkilöä, 36.5m2
hiihtokeskus 2.5 km